autohuolia ja sellaista

[Mieliala: pöh]
[Stereoissa: ei mitään]

Jouduin ajamaan maalle yhdeksi vuorokaudeksi viemään auton isälle korjattavaksi, koska lauantaina auton pyyhkimet lakkasivat toimimasta. Kaatosateessa. Jälkeenpäin voi muistella nauraen seikkailujen matkaa, mutta matkalla Helsingistä Tampereelle ei niin kovasti naurattanut. Ja ikkuna lakkasi nousemasta ylös Hämeenlinnan kohdalla. Siitä hyvästä kurkku on kipeä ja pelkään, että olen lauantaina kuumeessa. Ai miksi ikkuna oli auki kaatosateessa? No, sen kautta yritettiin heiluttaa pyyhkimiä manuaalisesti.

Lauantaina pitäisi siis valokuvata tuoretta avioparia Hirvihaaran kartanon maisemissa. Pelkään saavani aikaiseksi vain paskoja kuvia. Ja mitä jos olen kipeä? Ahdistaa. Onneksi häävaatteet on ostettu, ainoastaan sukkahousut puuttuvat. En kyllä tarkene hihattomassa paidassa, joten joudun luultavasti käymään vielä kaupungilla ostamassa asuun sopivan villatakin tai vastaavan. Vaikka normaalioloissa rakastan vaatteiden ostamista, nyt ei huvita. Ei sitten ensinkään.

Ulkona on pilvinen sää ja äiti jatkaa loppumatonta puhemaratooniaan alakerrassa. Isä on ostanut koneeeseen uuden näppiksen, mikä on samanlainen kuin omani, ainoastaan merkki on eri. Tällä on itse asiassa parempi kirjoittaa kuin omallani - pitäisiköhän ehdottaa vaihtokauppoja? Oikealla nököttää Lexmarkin suuri konehirvitys, jolla voi näemmä myös kopioida. Kätevää. Tekisi mieli nyysäistä siskon piirtopöytä, joka on jäänyt tänne. Jos pyytäisin sitä huomenna "lainaan"? Hih, lainaamiseni tosin tiedetään. Pitäisi ehkä palauttaa kirjastoon puoli vuotta sitten lainaamani kirjat. Jee.

Kävimme äidin kanssa kaupassa, ja äiti lörpötteli tapojensa mukaan kassalle ummet ja lammet. Poika oli vieras, ja äidin oli tietysti pakko kysellä mistä tämä on kotoisin, kenen lapsi on jne jne. Olen kai muuttunut kaupunkilaiseksi, mutta siinä pakatessani ostoksia tunsin yhtäkkiä hirvittävää myötähäpeää. Eikä siitä ole kuin kahdeksan vuotta, kun ihmettelin miksi HKL:n bussikuskit eivät tervehdi noustessani bussiin. Mutta en nyt tiedä, pitääkö kaupan kassalta kysellä kaikenlaisia henkilökohtaisia kysymyksiä, vaikka eletetäänkin maalaiskylässä, missä kaikki tuntevat toisensa? Tai ehkä olen vain vieraantunut jostain todellisesta yhteisöllisyydestä, ja muuttunut kaupunkilaiseksi, jonka ympärillä on näkymätön vakuumi ja jolla on aina kiire jonnekin.

Minusta ei ole ollenkaan kiva ajatus joutua nukkumaan ensi yönä yksin. Yyyhyy.